Ruuan hinta on viime aikoina nostattanut paljon keskustelua. Kyse ei luonnollisestikaan ole vain hinnasta, vaan Suomessa suurempana kysymyksenä on tietenkin verotus. Aiemmin päätetyn arvonlisäveron alentaminen 17:stä 12 prosenttiin on nyt lykkäysuhan alla. Ravintoloissa myytävästä ruuasta veroa maksetaan 22 prosenttia. Aivan loppumetreille päästiin ruuan arvonlisäveron alentamisessa, mutta sitten hiipi katumuksen peikko puseroon. Kylmä hiki yllätti, kun aiemmin täysin unohdettu ravintolaruokailu vedettiin mukaan soppaan.
Ravintoloiden pelätään menettävän asiakkaitaan ruokakaupoille, viisi sadasosaa halpenevan ruuan myötä. Jos näin pääsisi käymään, joutuisivat ravintolat tietenkin tyytymään kapeampaan leipään, passittaen työntekijänsä kilometritehtaalle, joka suorasti sanottuna tarkoittaa työttömyyttä. Kysymyksenä voisi tässä keskustelussa kuitenkin esittää; kuinka moni oikeasti asettaa ravintolaruokailun samalle viivalle kaupasta ostetun ruuan kanssa? Taitaa olla aika marginaalinen joukko, jos tällaista ylipäänsä löytyy.
Verotuksen keventäminen ruuan kohdalla ei varmastikaan tunnu keski- ja suurituloisten kukkaroiden nyöreissä kovinkaan merkittävänä, mutta pienimpien tuloluokkien kohdalla hintojen pienelläkin alenemisella saattaa olla kohtuullisen tuntuva vaikutus. Tuloluokkien alimmat tasot eivät myöskään uhkaa ravintolatyöntekijöiden työllisyyttä, ottaen huomioon pelkästään Helsingissä olevan tällä hetkellä noin 48 000 toimeentulotuen varassa kituuttavaa. Nämä eivät varmastikaan muuta ravintoloissa käyntiään, oli arvonlisäverotus millä tasolla tahansa. Toimeentuloon pitäisi kuulua oikeus terveelliseen ruokavalioon, joka mahdollistetaan vain saattamalla nykyisellään ylihintainen ruoka siedettävämmälle tasolle.
Ravintoloiden arvonlisäverotus on ilmeisesti kiveen hakattu, koska keskustelu kaupoissa myytävän ruuan arvonlisäveron alentamisen lykkäämiseen nojaa hyvin vahvasti siihen, että kaupoissa myytävän ruuan ja ravintolaruuan verotuksen ero kasvaisi kymmeneen prosenttiin, ollen näin liian suuri. Ei tarvitse kovinkaan suurta talousviskaalin titteliä tajutakseen tämän logiikan olevan kehäpäätelmä. Ravintolaruuan arvonlisäverotuksen alentamista ei voida siis edes harkita, jolloin tämä käy oivana perusteena sille, ettei muukaan ruoka voi olla kevyemmin verotettua, koska syntyisi liian suuri ero.
Joskus ulkomailla käyneenä, voin ilolla raportoida suomalaisille poliitikoille, että halvaksi tehty ravintolaruoka työllistää enemmän, koska kysyntä nousee. Avainsanoina voidaankin taloustieteileville poliitikonklopeille pitää seuraavia; kysyntä, tarjonta, hinta ja varallisuus. Määrällisesti ihmisten käyttämä raha ruokaan tuskin kauheasti vaihtelee. Se, mihin tämä raha käytetään, nojaa täysin siihen, mitä käytettävissä olevilla varoilla saa. On aivan kauhea nähdä ihmisten metsästävän halvimpia tuotteita vain siksi, että ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa muuta. Tämä ei ole vapaan markkinatalouden merkki, eikä varmastikaan hyvinvointivaltion. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla varaa ostaa ainakin ruokaa, jota kutsutaan myös elintarvikkeeksi.
Elämän tarvikkeiden korkea verotus osoittaa vain kuinka vähän Suomessa arvostetaan ihmisarvoisen elämän perusteita. Jos ihminen on mitä hän syö, on kansan kohtelu halpana makkarana ymmärrettävää.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti