Röyhkeyttä ei suomalaisilta kaupan etujärjestöiltä puutu. Vaatteiden ja ruuan hintoja pidetään aikaisempaa edullisempana, vaikka tämä ei hintalapuissa näkyisikään. Taloussanomat uutisoi Tekstiili- ja muotialojen etujärjestön sekä Päivittäistavarakauppa ry:n näkemyksiä hintojen kehityksestä.Tekstiili ja muotialojen liitto (TMA) on pöyristynyt Eurostatin julkistamasta vertailusta, jossa Suomessa todettiin olevan EU:n kalleimmat vaatteet. TMA vetoaakin artikkelissa Suomessa myytävien vaatteiden
korkeaan laatuun ja
arvonlisäveron suuruuteen. Nämä kaksi argumenttia eivät pyri millään tavoin edes kiistämään korkeita hintoja, vaan keskittyvät perustelemaan kalleutta. Hintojen väitetään jopa olevan vertailukelvottomia muiden maiden kanssa. Tämä väite on kaikkiaan järjetön, koska tietysti hintavertailu on asiakkaille tärkeää. Sillä ei yksilön kohdalla ole merkitystä, miten hinta on muodostettu. Ainoastaan hintalappuun kirjoitetut luvut ovat merkityksellisiä. Jos nettikaupoista saa ostettua samoja ja jopa arvostetumpia tuotteita halvemmalla, on vaatekaupassa jotakin mätää. Pääasiallinen syy saattaa löytyä vaatekauppojen vuosikymmeniä säilyneestä tavasta toimia. Ainakin muut alat ovat joutuneet tekemään muutoksia vuosien varrella. Kalleimmat ja keskeisimmät liiketilat maksavat varmasti paljon, mutta tätä kuluerää eivät uuden vuosituhannen asiakkaat välttämättä sulata.
Päivittäistavarakauppa ry on mielestäni onnistunut ylittämään TMA:n röyhkeydessä, väittämällä vertailun vuodentakaiseen olevan väärin. Yhdistyksen mielestä olisi parempi keskittyä 0,8 prosentin hintojen alenemiseen heinäkuusta elokuuhun. Itse muutos on naurettavan pieni ja laahaa yleiseurooppalaisen hintatason perässä, jonka Päivittäistavarakauppa ry myöntääkin. Jotenkin surkuhupaisaa on yritys nostaa positiivinen uutinen päällimmäiseksi, vaikka vuositasolla hinnat nousisivat järjettömästä mielipuolisiksi. Vuositasolla tapahtuvat muutokset eivät ole yhtä merkityksellisiä kuin vuoden sisäiset muutokset. Järjestön ydinsanoman voisikin tiivistää, kokonaiskuva ei anna kuvaa kokonaisuudesta.
Kaksi kaupan etujärjestöä väittää hintalapussa korkean hinnan olevankin oikeasti halpa. Uskoo ken tahtoo. Tällainen ylimielisyys osoittaa mielestäni suuremman ongelman kauppojen tavasta suhtautua asiakkaisiinsa. Sen sijaan että asiakas olisi oikeassa, on hintojen vertailu väärin ja korkeat hinnat oikeutettuja. Jos hinnat ovat vuositasolla nousseet, vedotaan alennuksiin kausitasolla. Turha omaa etua on valvoa, kun kauppias tekee sen puolestasi.
1 kommenttia:
Kartelli kusettaa, pitäisi uittaa marinadissa ne kaikki. Osta ulkomaista, on ainoa vastaus tähän.
Lähetä kommentti