Näennäisyyden maa

Suomi on lukemattomien näennäisyyksien maa. Innovatiivisuuden huippua on suomalainen tapa suhtautua terveydenhoitopalveluihin, koulutukseen, verotukseen, toimeentuloon ja yleiseen yhteiskuntajärjestykseen vailla minkäänlaista huolta asioiden toimivuudesta. Niin byrokraattisessa maassa elämme, että asioiden elo paperilla tuntuu ylittävän prioriteeteissa käytännön. Näennäisyyden sini(valko)silmäisyyssään maailman nopein kansa ei kyllä järjenjuoksun kultamitalia ansaitse.

Suurin ongelmakohta byrokratiassa on asioiden tarkastelu niiden nykytilan kautta, autuaasti unohtaen mahdollisuus kokonaisvaltaisesta retuperäisyydestä, kun kokonaisuuden sijasta tarkastellaan pelkkiä yksityiskohtia. Ajat muuttuvat ja niiden myötä myös järjestelmien on astuttava uudelle tasolle. Pelkkä pölyjen pyyhkiminen ja päivämäärän muuttaminen eivät riitä. Kokonaiskuva järjestelmästä saadaan katsomalla sen toimivuutta käytännössä, koska paperilla on mahdollista lehmien lentää ja porsaiden soittaa banjoa.

Näennäisesti Suomi on teknologian suurmaa, mutta käytännön tasolla tämä tarkoittaa yhtä ainoata yritystä, johon Helsingin pörssi vaarallisen tyytyväisenä nojaa. Näennäisesti Suomi on vauras maa, mutta kiihtyvällä vauhdilla kasvavat tuloerot ovat johtaneet yli puolen miljoonan kansalaisen jäämiseen köyhyysrajan alapuolelle. Asunnottomia pelkästään Helsingissä on yli kolme tuhatta. Regressiivinen logiikka verotuksessa ei kannusta älyn lahjoilla varustettua ihmistä maksamaan tuloistaan osinkoa Suomen valtiolle, eikä palkkaaminen ole sen älykkäämpää, jos vaihtoehtoina ovat muut EU-maat. Korkean työttömyyden taustalla piileekin kysymyksiä suomalaisten tuotteiden ja palvelujen kilpailukyvystä.

Hyvinvointivaltiosta puhuttaessa, erittäin nopeasti esille nousee ilmainen terveydenhoito. Ilmaistahan se ei ole, koska jollakin rahalla kulut ovat aina katettava. Kulurakenteen järkiperäisyydestä tai hoidon tasosta on ollut yhtä paljon keskustelua kuin porsailla menestystä banjonsoitossa. Toinen kallis ilmainen on koulutus, jonka hinnan yhteiskunta maksaa pitkittyneissä opinnoissa ja turhaakin turhemmissa harrastuksekseen opiskelevissa. Se, mistä ei tulosta vaadita, on tulosvastuutonta.

Näennäisyyden vangit saattavat ymmärrettävästi suhtautua varauksella kaikkeen muutokseen, jota taatusti on lähivuosina luvassa. Lohdutusta tuo toivottavasti kuitenkin tieto siitä, että näennäisyyden maailma oli kaiken aikaa harhaa.