Sinivalkoista väkivaltaa

Suomalaisten väkivaltaisuutta on viime aikoina pohdittu runsaasti, asiantuntijoiden  ja maallikkojen kiistellessä vertailukohteesta. Yksimielisyyttä ei löydy, mutta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) raporteista paistaa kirkkaasti läpi, että henkirikollisuuden taustalla alkoholin rooli on merkittävä reilusti yli kahdessa tapauksessa kolmesta. Törkeimmän väkivallan uhrit tuntevat tekijän entuudestaan, lähes poikkeuksetta. Teräase, väkivallan tekovälineenä, on säilynyt kestosuosikkina.

Rikostilastot ja niiden tulkinnat itsessään eivät anna kovinkaan selkeää kokonaiskuvaa maan väkivaltaisuudesta, koska suurin osa fyysisestä ja henkisestä pahoinpitelystä ei päädy rikostilastoihin. Esimerkiksi itsensä viiltely tai muu itselle tehty fyysinen pahoinpitely on hyvin vahvasti sidoksissa henkisen väkivallan kanssa. Myös väkivallan uhka on abstrakti, subjektiivinen käsite, jota on mahdoton tilastoida. Väkivallan fyysinen ilmentymä on usein sekin subjektiivinen kokemus, varsinkin nuorison kohdalla. Toisille töniminen ja läpsiminen on harmitonta, kun taas koulukiusaamisen sävyero on hiuksenhieno. Jopa urheilussa ilmenee väkivaltaa, usein tilastotieteilijöille näkymättömässä muodossa.

Uhkailu on Suomessa arkipäiväistä. Nakkikioskilla huutelijoita riittää, seiniin potkijoista puhumattakaan. Sosiaalisissa medioissakin uhkailun kulttuuri nostaa päätään. "Mä tapan sut" on kansallisromanttinen lausahdus, joka on kuin itse Lallin suoltamaa maltillisuutta, muistuttaen Köyliönjärven urotöistä. 

Väkivallan kansalliskulttuuri ilmenee mielestäni selkeimmin poliisin hakiessa matkaseuraa miekkataksiin tai portieerin pyytäessä asiakasta poistumaan anniskeluravintolasta. Painiottelu on yleinen näky. Näin ei ole kaikkialla maailmassa, joten jotakuinkin kulttuurisidonnaisesta käyttäytymisestä on kyse. Väkivaltaan liittyvä alkoholinkulutus poikkeaa myös keskieurooppalaisesta juomakulttuurista. Mietojen alkoholijuomien sijasta Suomessa nautitaan usein kovaa viinaa, suuria kerta-annoksia. Hienomotoriikan, estojen sekä kognition vajotessa primitiiviseen örinään, nyrkit liikkuvat helposti ajatusprosessia sujuvammin. Aamulla väkivaltatilastot saattavat olla ennallaan, vaikka humalaisen  nenä olisikin edellisiltana tilastollisesti siirtynyt useamman asteen poskea lähemmäksi. Mielenkiintoinen täydennys väkivaltatilastoihin löytyisi sairaaloiden rekisteröimistä hoitotapauksista, joista ei välttämättä ole tehty rikosilmoitusta.

Onko Suomi väkivaltainen maa? Kuten jo aiemmin totesin, vastaus on hyvin henkilökohtainen. Alueittain väkivalta saattaa näyttäytyä selkeästi katukuvassa, kun taas toisten alueiden väkivaltaisuus paljastuu vasta tilastoista. Kaikkein olennaisin tekijä on kuitenkin turvallisuudentunne, joka ei suoraan korreloi väkivallan määrän kanssa. Suomi on juuri niin väkivaltainen kuin millaisena se koetaan. Tilastot saattavat paljastaa taustasyitä tunteille, mutta kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa.

Väkivalta paperilla on aina eri asia kuin turvattomuudentunne kadulla. Väkivallan uhka saattaa psykologisesti olla yksilölle haitallisempaa kuin isku kasvoihin.