Aina löytyy jossittelijoita ja vastarannan kiiskejä, jotka vastustavat sitä sun tätä. Euroopan Unionia on Suomessa vastustettu liittymisestä asti, eikä tämä ole kokonaan laantunut vielä tähänkään päivään mennessä. En ole kuitenkaan ymmärtänyt näiden ihmisten logiikkaa, jotka rinnastavat Suomen Norjaan, Islantiin, Sveitsiin ja Lichtensteiniin. Nämä muutama maa, joilla on ollut varaa jättäytyä unionin ulkopuolle. Maiden välillä en juurikaan löydä yhtäläisyyksiä, joita voisi pitää Suomen kannalta hyväksyttävänä syynä astua 1960-luvulle. Aikamatkailu on kiehtonut ihmisiä kautta historian, mutta kokonaisuutta ajatellen tämänlainen hypähdys saattaisi tuoda mukanaan ikäviä sivuvaikutuksia. Ainakin kipuaminen takaisin 2000-luvulle saattaisi olla melkoinen haaste.
Euroopan Unionin direktiivejä ja byrokratiaa voidaan kahvipöydissä hymistellä ja voivotella, mutta tämä onkin suurin piirtein se piste, minne nämä jutut kannattaa jättää. Suomella ei ollut vaihtoehtoa olla liittymättä Euroopan maiden yhteiseen talouspiiriin ja jättäytyä Itä-Eurooppaan kuuluvaksi kirpuksi, jota ei kapinen koirakaan olisi arvostanut. Myös yhteisen valuutan omaksuminen oli yksi parhaimmista päätöksistä sitten itsenäisyysjulistuksen. Näin Suomi pelasi itsensä sarjaan, jossa takanamme seisoo niin isot vaikuttajat, ettei pieni taloutemme pääse uppoamaan kovinkaan alas. Metsä- ja teknologiateollisuudella emme tällä hetkellä olisi kovinkaan hyvässä jamassa ilman talousliittoa. Matkapuhelinvalmistajien rynnistys ulos maasta olisi ollut lyhyt esitys, eikä encorea olisi kannattanut jäädä odottelemaan. Maataloudella ja raskaalla teollisuudella eläisimme kuin Neuvostoliitossa. Ongelmaksi nousisi ainakin sellainen pieni tekijä, että ostajia suomalaisille tuotteille saisi etsiä kissojen ja koirien kanssa, koska unionin sisäiset maat tuskin haluisi ostaa kalliimmalla, ja näin verotus löisi tuottajaa näpeille. Talouden kasvu hidastuisi vuosi vuodelta ja näin jäisimme muiden Euroopan maiden jyräämiksi. Eurooppalaisille yrityksille Suomi muodostuisi vaikeaksi maaksi, eikä sitä vaivaa välttämättä vedettäisi perässä kuin kivirekeä. Veroja täytyisi alentaa ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi ja kerätä nämä varat joltakin muulta sektorilta. Jos varoja ei saataisi hankittua, jouduttaisiin palveluja heikentämään. Kuin kryptoniitista, näin utopian matkakone saisi voimaa matkustaa syvemmälle historiaan.
Retro on tietysti muotia, mutta talouden muoto menneeltä vuosikymmeneltä ei kuosiltaan miellytä ketään. Jos kyseessä on pelko kulttuuristen arvojen häviämisestä Euroopan yhdentymisen myötä, joudumme vakavan harkinnan eteen. Sellainen, mikä ei itsestään pysy elossa, ei välttämättä ole ollut hengissä muutenkaan. Kansallinen yhteys, taide, kieli, tapakulttuuri ja arvomaailma ei saa olla kiinni maan taloudellisista liitoista. Emme ole koskaan olleet taloudellisten liittojen ulkopuolella. Tällä hetkellä liittomme etelään ja länteen on erittäin vahva, mutta pyllistämällä olisi meillä enää kaksi ilmansuuntaa jäljellä. Pohjoisesta ei potentiaalisia liittolaisia löydy, joten jäljelle jäisi enää yksi. Sitten vaan tarvitsisimme kaljupäisen presidentin ja kansallissosialistisen hallinnon, joka ei pahasta kapitalismista välitä.
Idealismi on aina kaunista, mutta todellisuus on useimmiten haavemaailmaa karumpi.
Euroopan Unionin direktiivejä ja byrokratiaa voidaan kahvipöydissä hymistellä ja voivotella, mutta tämä onkin suurin piirtein se piste, minne nämä jutut kannattaa jättää. Suomella ei ollut vaihtoehtoa olla liittymättä Euroopan maiden yhteiseen talouspiiriin ja jättäytyä Itä-Eurooppaan kuuluvaksi kirpuksi, jota ei kapinen koirakaan olisi arvostanut. Myös yhteisen valuutan omaksuminen oli yksi parhaimmista päätöksistä sitten itsenäisyysjulistuksen. Näin Suomi pelasi itsensä sarjaan, jossa takanamme seisoo niin isot vaikuttajat, ettei pieni taloutemme pääse uppoamaan kovinkaan alas. Metsä- ja teknologiateollisuudella emme tällä hetkellä olisi kovinkaan hyvässä jamassa ilman talousliittoa. Matkapuhelinvalmistajien rynnistys ulos maasta olisi ollut lyhyt esitys, eikä encorea olisi kannattanut jäädä odottelemaan. Maataloudella ja raskaalla teollisuudella eläisimme kuin Neuvostoliitossa. Ongelmaksi nousisi ainakin sellainen pieni tekijä, että ostajia suomalaisille tuotteille saisi etsiä kissojen ja koirien kanssa, koska unionin sisäiset maat tuskin haluisi ostaa kalliimmalla, ja näin verotus löisi tuottajaa näpeille. Talouden kasvu hidastuisi vuosi vuodelta ja näin jäisimme muiden Euroopan maiden jyräämiksi. Eurooppalaisille yrityksille Suomi muodostuisi vaikeaksi maaksi, eikä sitä vaivaa välttämättä vedettäisi perässä kuin kivirekeä. Veroja täytyisi alentaa ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi ja kerätä nämä varat joltakin muulta sektorilta. Jos varoja ei saataisi hankittua, jouduttaisiin palveluja heikentämään. Kuin kryptoniitista, näin utopian matkakone saisi voimaa matkustaa syvemmälle historiaan.
Retro on tietysti muotia, mutta talouden muoto menneeltä vuosikymmeneltä ei kuosiltaan miellytä ketään. Jos kyseessä on pelko kulttuuristen arvojen häviämisestä Euroopan yhdentymisen myötä, joudumme vakavan harkinnan eteen. Sellainen, mikä ei itsestään pysy elossa, ei välttämättä ole ollut hengissä muutenkaan. Kansallinen yhteys, taide, kieli, tapakulttuuri ja arvomaailma ei saa olla kiinni maan taloudellisista liitoista. Emme ole koskaan olleet taloudellisten liittojen ulkopuolella. Tällä hetkellä liittomme etelään ja länteen on erittäin vahva, mutta pyllistämällä olisi meillä enää kaksi ilmansuuntaa jäljellä. Pohjoisesta ei potentiaalisia liittolaisia löydy, joten jäljelle jäisi enää yksi. Sitten vaan tarvitsisimme kaljupäisen presidentin ja kansallissosialistisen hallinnon, joka ei pahasta kapitalismista välitä.
Idealismi on aina kaunista, mutta todellisuus on useimmiten haavemaailmaa karumpi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti