Kaikella on kuuluisasti hintansa, mutta maksutapoja on nykyisellään kaikelle lukuisia. Kustannus, hinta ja maksu ovat hyvin lähellä toisiaan terminologisessa mielessä, joskaan eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Absoluuttisesti joukkoliikenne ei koskaan ole ilmaista, mutta sen kustannuksen, maksutavan ja hinnan määrittelyyn voidaan vaikuttaa monella tavalla. Miksi Helsingissä kuuluisi olla niin sanotusti ”ilmainen” joukkoliikenne? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on yleensä ilmeisin. Niin myös tämän kysymyksen kohdalla. Ilmainen on psykologisesti houkuttelevampi vaihtoehto, jos vaihtoehtona on maksaa erikseen.
Osmo Soininvaara kirjoitti pari vuotta sitten hyvän kirjoituksen ilmaisesta joukkoliikenteestä. Kirjoituksen ydin keskittyi kuitenkin mielestäni vääriin asioihin. Kustannus on kustannus, mutta miten hinta maksetaan on keskeinen kysymys, joka on kuluttajalle tärkein tekijä.
Joukkoliikenteen suurin epäkaupallinen tekijä on palvelun tarjonta ilman kysyntää. Tämä ei tarkoita sitä, että joukkoliikennettä ei käytettäisi ja suunniteltaisi käyttäjille tehokkaaksi. Kysymys piileekin nimenomaan kustannuksen määrittelyssä. Joukkoliikenne Helsingin kantakaupungin sisällä on säännöllisellä tasolla suoritettuna halvinta ostamalla kausilippu, joka oikeuttaa matkustamaan rajattomasti tämän lipun voimassaolon ajan. Maksu ei siis ole sidottu kokonaiskäyttäjämäärään, eikä itse palvelun hyödyntäminen ole rajattu millään muotoa. Implisiittisesti joukkoliikenne siis rullaa, vaikka palvelun maksajien määrä vaihtelee radikaalisti. Joukkoliikenteen nykyisellä matematiikalla matkustajien määrä on yhdentekevä, koska palvelu suoritetaan, vaikka ketään ei olisi kyydissä. Kaupallisesta näkökulmasta katsottuna tämä ei ole kovinkaan kannattavaa liiketoimintaa, mutta se onkin täysin sivuseikka. Tärkeää onkin se, että maksajien määrä on joukkoliikenteen kannalta merkityksetön. Koska joukkoliikenne kulkee lähes staattista kehää, luulisi kulujen pysyvän myös lähes vakiona. Energian ja polttoaineen hinnat nousevat erittäin maltillisesti vuotuisella tasolla, joten näihinkin on helppo varautua.
Eikö joukkoliikenteen hinta yksilöä kohden pitäisi olla huomattavasti edullisempi, jos kustannus jaettaisiin kaikkien Helsingin asukkaiden (tai jopa koko pääkaupunkiseudun) kesken tasan? Soininvaaran laskelmat kustannuksista häkellyttävät, koska hänen mukaansa noin 200 000:nen helsinkiläisen maksaminen joukkoliikenteestä on edullisempaa kuin kustannusten jakaminen kaikkien (lähes 600 000) kesken. Teiden kunnossapitoon käytetään aika isoja seteleitä ja nämä rahat veloitetaan kyllä ihan jokaiselta. Miksi joukkoliikenne on heikommassa asemassa kuin yksityisautoilu? Autoilun vähentäminen ruuhkamaksuilla ja vaikeuttamalla liikkumista eivät ole kovinkaan tehokkaita keinoja, koska itse järjestelmän ylläpito syö kannattavuuden ja luo vaan entisestään eriarvoisempaa yhteiskuntaa. Eikö ruuhkamaksut olisi ongelma vain matalatuloisille? Yksityisautoilusta lisäveron periminen tietulleilla ei myöskään auta joukkoliikenteen sujuvuutta, vaan aiheuttaa valtavat ruuhkat, joissa autot saastuttavat paikallaan seisomisellaan. Eikä joukkoliikenteen kuulukaan olla vastaus kaikkeen. Kun mietitään tehokasta joukkoliikennettä, kuuluisi keskittyä itse asiaan, eikä pyrkiä ratkomaan samalla kaikkia maailman ongelmia. Yksi asia kerrallaan.
Kuten jo aikaisemmin totesin, ei ole merkitystä kuinka moni käyttää julkisia, koska kaikki vuorot on tarkoitus silti ajaa. Näin ollen, eikö olisi rehellistä myös olla avoin kustannusten suhteen? Suurin kannustin minkä tahansa palvelun käyttämisessä on se, että on jo maksanut siitä. Yksinkertaistetulla kulujen jaolla saataisiin nykyinen kustannus henkilö kohden noin 60% edullisemmaksi. Kun hinta on tiedossa, voidaan kustannus jakaa maksajien kesken.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti