Viime vuosien aikana yhteiskuntavastuu on ollut suurta suosiota kerännyt aihe, joka on mielestäni hiukan hiipunut keskustelusta talouden taantuman myötä. Yhteiskuntavastuu lähes poikkeuksetta liitetään kaupallisten organisaatioiden läpinäkyvyyteen ja velvoitteet ylittävään yhteiskunnalliseen toimintaan. Yritykset eivät kuitenkaan toimi tyhjiössä. Yhteiskunnan on toimittava yhteistyössä yritysten kanssa ja kannettava oma osuutensa vastuusta.
Lomautukset ja irtisanomiset ovat olleet otsikoissa päivittäistä luettavaa viime aikoina. Työvoiman irtisanominen ei kuitenkaan maalaa aurinkoisempaa huomista yhteiskunnalliselle kankaalle. Vastuullinen toiminta näyttääkin perustuvan lyhytkatseiseen kiikarointiin, jolloin näkymät pidemmällä aikajänteellä ovat täysin pimennossa. Monet suuryritykset ovat vähentäneet henkilöstöään, vaikka tämä ei nimeksikään paranna heidän taloudellista tilannettaan. Mistä tämä irtisanomisten aalto oikein kumpuaa? Ilmeisesti jotakin on tehtävä, eikä irtisanomisen rinnalle tunnu löytyvän muita vaihtoehtoja. Suomessa onkin äärimmäisen vaikea erottaa työntekijöitä ilman hyviä perusteita. Nyt kaikilla on ilman kummempia perusteita oikeus vähentää suorittavaa työvoimaa, koska onhan meillä lama. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin siltä, että johdon portaat ovat säästyneet irtisanomisilta, koska perverssillä tavalla edes keski- ja alempi johto eivät ole sidoksissa näiden alaisten määrään. Lähinnä huvittavana voi pitää Stora Enson kaltaisia johdon palkkioiden leikkaamisia, joilla ei edes kosmeettisesti ole minkäänlaisia vaikutuksia kokonaisuutta ajatellen – ainakaan yhteiskuntavastuullisesta näkökulmasta. Miljoonatuloilla on helppo tehdä pieniä eleitä.
Yhteiskuntavastuu ei saisi rajoittua pelkästään yritysten vastuuseen, vaan pelissä mukana täytyy olla myös yhteiskunta. Kaupallinen maailma on aina säädelty yhteiskunnan toimesta, jonka takia vuorovaikutteisuus täytyy palvella kummankin etuja. Valtion ja kuntien täytyy tarjota yrityksille porkkanoita toiminnan perustamiselle, kehitykselle ja kasvulle. Työvoiman saatavuus, koulutustaso ja kokonaiskustannus ovat kolme tekijää, joiden on oltava tasapainossa. Elleivät nämä kolme tarjoa mahdollisuutta kannattavan yritystoiminnan pyörittämiseen, on yhteiskunta jättänyt vastuunsa hoitamatta. Edelleen Suomessa piilee vanhoja kommunistisia aatteita, jotka näkevät yksityisen liiketoiminnan harjoittamisen pitkäsarvisen pirulaisen toimintana. Tällainen mentaliteetti ei kannusta eettisesti kestävän kehityksen liiketoimintaan, koska yksilöiden menestymiseen yhteisössä ei suhtauduta positiivisesti. Jos yrittäjä mielletään lähes rikolliseksi, on yrittäjälle samantekevää toimiiko hän lähes rikollisesti. Yhteiskuntavastuullisuuden kannalta on merkittävää osapuolien valmius antaa toiselle auttava käsi. Jos haluaa saada, on pakko antaa.
Ammattiliitot ja sosialistinen yhteiskunta ovat rajoittaneet voimakkaasti Suomessa yksityisen liiketoiminnan kannattavuutta. Työvoiman palkkaaminen ja erottaminen ovat yrittäjän näkökulmasta erittäin vaikeita asioita, koska niihin liittyy suuret kustannukset. Pienet ja keskisuuret yritykset muodostavat Suomen talouselämän perustan. Näille työvoimakustannukset ovat kuitenkin huomattavasti vaikeampi osa-alue kuin suurille raskaan teollisuuden yrityksille. Erityisesti kasvuyritykset kärsivät palkkauksen jäykkyydestä, jolloin hyvätkin ideat saattavat jäädä vain ideoiksi. Palkkaamisen helpottamiseksi palkkakustannusten päälle nousevat kulut pitäisi saada mahdollisimman pieniksi, jotta työntekijöitä voitaisi palkata enemmän. Näin hankkeiden suuruudet saattaisivat kasvaa ja useampi pöytälaatikon idea näkisi päivänvalon. Yhteiskunta vastaa niin kuin sinne huudetaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti