Pyöräily pääkaupunkiseudulla jakaa paljolti mielipiteitä. Pyöräilijät suhtautuvat autoilijoihin usein halveksuvasti, koska autoilun ja pyöräilyn yhteensovittaminen tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Autoilijat taas suhtautuvat vaihtelevasti pyöräilijöihin, jotka joidenkin mielestä ovat liikenteessä ongelma ja kuuluisivat omille pyöräilykaistoilleen. Jalankulkijatkin vedetään mukaan soppaan, pyöräilijöiden liikkuessa myös näiden seassa. Varmana voidaan pitää ainoastaan vallitsevaa epäselvyyttä, joka pyöräilyn ympärillä vallitsee.
Pyöräilytiet eivät ole osa pääkaupunkiseudun liikennesuunnittelua. Näin uskallan väittää, koska suuri osa pyöräilyteistä päättyy kuin seinään ja tämän jälkeen pyöräilijä joutuu valitsemaan väylänsä tilanteen mukaan. Tiellä ajaminen on tällöin lakia ajatellen oikea vaihtoehto, mutta monella valtaväylällä tämä edellyttää kovaa vauhtia kulkevan raskaan liikenteen seassa liikkumista. Pyöräilijöiden työntäminen rekkojen ja bussien sekaan on yhtä älyvapaata kuin liikennesääntöjen poistaminen, ettei niitä rikottaisi. Turvallisuus kuuluisi liikenteessä olla aina byrokratiaa tärkeämpää. Pyöräilyteiden suunnittelu kokonaisvaltaiseksi verkostoksi edes Helsingin keskustan alueella olisi liikenneteknisen suunnittelun lisäksi kannanotto pyöräilyn hyväksymiseksi oikeaksi liikennemuodoksi. Nykyisellään pyöräily tuntuu olevan ns. harmaalla alueella, koska selkeyttä tämän liikkumismuodon toteuttamiseksi käytännön tasolla ei tunnu löytyvän. Pyöräilyteiden erottaminen moottoriliikenteestä ja jalkakäytävistä parantaisi tuntuvasti kaikkien turvallisuutta ja selkeyttäisi kulkureittejä. Mallia voisi käydä katsomassa vaikkapa Kööpenhaminasta, jossa pyöräily on hyvin selkeästi erotettu liikkumismuoto muiden vaihtoehtojen ohella.
Julkisen keskustelun pyöriminen pyöräilykypärien ympärillä on tahallinen tai tahaton tapa keskittyä vain puhumiseen pyöräilyn vaarallisuudesta. Tämä ei todellakaan vala kestävää pohjaa liikennesuunnittelulle, jossa pyöräilyyn kannustettaisiin tai se hyväksyttäisi aidosti kaupunkiin kuuluvaksi liikkumismuodoksi. Helsingin vasta valittu pyöräliikennesuunnittelija Marek Salermo vastustaa pyöräilykypärän käyttöpakkoa. Salermon mukaan, pyöräilystä olisi ensisijaisesti tehtävä turvallista muilla keinoin. Tämä edellyttää kahvinjuonnin ja papereiden leimaamisen lisäksi aivan oikeaa katutasossa tapahtuvaa toimintaa, jolla pyöräilijöille annetaan oma kaista. Kypärä itsessään ei tee pyöräilystä turvallista millään muotoa. Kypärä tietysti suojaa pyöräilijää aivan yhtä paljon kuin autoilijaa, jalankulkijaa ja toimistotyöntekijää. Turvallista ei kenelläkään näistä ole, jos heidät laitetaan liikenteeseen, jossa kypärää tarvitsee selviytyäkseen. Kysymykseksi nouseekin, miksi näin vaarallista liikkumismuotoa ei haluta tehdä turvallisemmaksi?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti